tiistai 6. elokuuta 2013

Ensimmäinen askel

Heippa kaikki lukemaan eksyneet!

Tervetuloa seuraamaan allekirjoittaneen matkaa lääkäriksi. Matka alkaa luonnollisesti matkasta pääsykokeisiin: tavoitteena olisi ensi vuonna juhannuksen aikoihin olla pääsykokeen läpäissyt lääketieteen ylioppilas. Lukuprojektini alkaa hyvissä ajoin jo nyt syksyllä, ja kokeeseen mennessä olisi tarkoitus olla sopivan itsevarmalla fiiliksellä, oli se mahdollista tai ei. Erillistä postausta lukusuunnitelmasta tulee totta kai myöhemmin.

Voisin hieman kertoa myös itsestäni. Olen 19-vuotias viime kevään ylioppilas, jonka paperit näyttävät riviä LLEEEMM. Viime keväänä kävin tekemässä "the kokeen" täysin turistina. Elämäni kaksi keskeisintä juttua opiskelun ohella ovat tällä hetkellä armeijan leivissä palveleva poikaystäväni, sekä parin päivän päästä kymmenkuinen koiranpentuni, jota hemmottelen armotta. Toistaiseksi yritän kirjoittaa anonyyminä, katsotaan kuinka kauan se onnistuu. Jotenkin en vain koe luontevaksi jakaa luku-urakkaani kaikkien läheisteni kanssa, vaan haen mieluummin vertaistukea samassa kohtaa elämää olevista.

Ensi vuosi ei suinkaan kulu pelkästään lääketieteelliseen päntätessä, vaikka se vuoden ehdoton päätavoite onkin. Toinen syyskuuta aloitan opintoni Jyväskylän yliopistolla, kemian alalla. Koulun alkua odotan jo innoissani, ja otan mielelläni vastaan vinkkejä, mitkä kurssit hyödyttävät lääkistä ajatellen. Kaikki jyväskyläläiset saavat myös ottaa yhteyttä, sillä mikä olisi mukavampaa, kuin hyvin toimiva lukupiiri? Minä ja hyvä ystäväni kaipaisimme lukukaveria, varsinkin keväämmälle.

Tämä ensimmäinen postaus jäi nyt vähän yleiselle tasolle. Tarkoitus olisi päivitellä luku-urakan ohella kaikesta muustakin; miksi olen nyt Jyväskylässä, onko minulla plan B:tä ollenkaan, miten kävi edellisessä pääsykokeessa...

Tervetuloa seuraamaan blogiani! Kommenttia saa jättää, se on suorastaan toivottavaa :)